Huolissaan

Keskeisten vientiyritysten toimitusjohtajat ovat huolissaan nopeasti kuihtuvasta tilauskannasta sekä eri maiden markkinoita.

Tamron lääkekuljetuksia siirtyy PostNordille – apteekit huolissaan uutisista. Lääkekuljetukset 13.02.2020 09:28 HANNA HYVÄRINEN Erkki Kostiainen. Lääketukkukauppa Tamro on kilpailuttanut kuljetusyhteistyökumppaninsa Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Pirkanmaalla, Kanta-Hämeessä, Keski-Suomessa, Savossa ja Pohjois-Karjalassa.

Maailmaa ravisteleva koronapandemia on tuonut kaikki ihmiset, yritykset ja organisaatiot saman uuden maailman eteen.

Valtioneuvoston oikeuskansleri Tuomas Pöysti arvioi, että oikeusvaltion periaatteet ovat säilyneet hyvin koronaepidemian.

Vantaalla on tapahtunut onnettomuus Havukoskella, jossa lapsi menehtyi pudottuaan korkealta, Itä-Uudenmaan poliisi kertoo.

Espanjan matkailuala on tällä hetkellä huolissaan reilun kuukauden päässä häämöttävästä pääsiäisviikosta. Semana santa on perinteisesti vahvaa aikaa turismille ja varsinkin etelässä jonkinlainen kesäkauden avaus. Jos sitä ennen alkaa esiintyä runsaasti.

66 Reijo Virtanen "Mauttomuuksia oli tarjolla yllin kyllin. – Iskelmäkaruselli oli sketseillä maustettu musiikkiviihdesarja, jota Yle esitti vuosina 1961–1964. Ohjelmassa nähtiin koti- ja. Suupohjan Ammatti Instituutti vuoksi Keittiön Kaapin Ovet Edullisesti Kanavaranta Stora Enso Oyj:n hallitus on päättänyt kutsua koolle varsinaisen yhtiökokouksen pidettäväksi 4.6.2020. Yhtiökokouskutsu Stora Enso Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan osallistumaan varsinaiseen yhtiökok. Suom I24 Ei

LVI-urakoitsijat vetoavat julkisiin kiinteistönomistajiin, jotta ne käynnistäisivät koronan vuoksi suljettuna olevien tilojen.

Staffi Koira Keväinen kansankarnevaali on näyttänyt etukäteen ankealta; kokoontumiset on kielletty ja sääkin tällä tietoa surkea. Ei. Staffi ei kuitenkaan sovellu perheen pienempien talutettavaksi suurten voimiensa ja vilkkautensa vuoksi. Staffi vaatii aikuisen ihmisen, joka pitää sen aisoissa ja jaksaa kouluttaa sitä. Vahtikoiran staffista saa vain opettamalla. Jos koira ei saa purkaa suunnatonta energiaansa ulkona, se. Etusivu Staffi

Etenkin ”eläkeläisten valtakunnat” eli Etelä-Savo ja Kainuu ovat huolissaan vaikutuksista, joita uusmaalaisten mökkiläisten ryntäys voisi tuoda mukanaan.Etelä-Savo on Suomen eläkeläisvoittoisin maakunta: jopa 43,5 prosenttia 16 vuotta täyttäneistä asukkaista on eläkkeellä.

Uuden-Seelannin terveysministeriön raportin mukaan koulujen sulkeminen on varsin tehoton tapa vähentää koronavirustartuntoja.

Korona karkottaa koulukyydit – taksiyrittäjät huolissaan: "Kulut jatkavat juoksuaan" Elise Tykkyläinen. 16.3.2020. Henriksson toivoo iäkkäille turvallisia keinoja tavata perhettään.

Pitääkö koronaviruksesta olla huolissaan? Mitään suurta huolta ei suomalaisten tarvitse kantaa, vaikka tilanne Kiinassa onkin huolestuttava. On todennäköistä, että meillä Suomessakin todetaan lisää yksittäisiä koronavirustapauksia, koska ihmiset matkustavat ja koska meillä käy.

Pitääkö olla huolissaan on paneeliohjelma elämästä, kuolemasta ja kaikesta siinä välillä. Kari Hotakainen, Miika Nousiainen ja Tuomas Kyrö pohtivat Jenni Pääskysaaren johdolla, pitääkö kansalaisen olla huolissaan vai ei.

Uniapneaa sairastavat huolissaan koronasta – Keuhkolääkäri: CPAP-laite ei ole tehohoidon hengityskone sekä 6 muuta vastausta tärkeisiin kysymyksiin. Keuhkolääkäri Marisanna Schwenson sanoo, että uniapnea-potilailla ei ole syytä suurempaan huoleen kuin muillakaan, Katso, mitä hän vastaa kysymyksiin koronasta ja uniapneasta.

Pitääkö olla huolissaan? on 29. syyskuuta 2016 MTV3-kanavalla alkanut paneelishow, jossa käsitellään suomalaisten ihmisten huolenaiheita.Ohjelman juontajana toimii Jenni Pääskysaari ja vakiopanelisteina toimivat Miika Nousiainen, Kari Hotakainen ja Tuomas Kyrö.Kahdeksannella kaudella Nousiainen ei ollut kaikissa kuvauksissa, häntä paikkasi Pirjo Heikkilä

Kuluttaja-asiamies on huolissaan lentoyhtiö Norwegianin kuluttajille tarjoamista lentopisteistä eli cash pointseista.

Ruskon rakennus- ja ympäristölautakunta ilmoitti Etelä-Suomen aluehallintovirastolle antamassaan lausunnossa, että lautakunta ja osa asukkaista ovat huolissaan Keräyslava Oy:n aikeista perustaa uusi romu- ja jäteasema Härjänruopantien päähän. Lautakunta lisäsi torstaisessa kokouksessaan ympäristösihteerin päätösesitykseen huolen siitä, että mahdollisista lupa-ehdoista.

HuolissaanLukijalta: Koulujen avaamisessa on vielä paljon avoimia.

– Opettajat ovat huolissaan koulujen avaamisesta, eikä syyttä, sillä asiaan liittyy paljon avoimia kysymyksiä. Viimeisimmän.

Tori Joensuu Live webcam snapshots from Joensuu, Finland. Joensuun tori. This is a feed from a camera of unknown brand, rated 4.31 and with 13 comments. Valoisat, avarat ja siistit tilat tekevät Kirpparilla.fi myymälästä mieluisan paikan tehdä ostoksia ja myydä omia tarpeettomaksi jääneitä tavaroita. Virta on! Joensuun kaupunkikeskustayhdistys on yrittäjien, kiinteistönomistajien, yhdistysten, asukkaiden ja Joensuun kaupungin yhteinen

SDP:n virtuaalivapussa puhunut pääministeri Sanna Marin (sd.) nosti oman tervehdyspuheensa keskiöön luonnolisesti koronan ja.

Lisääntynyt avuntarve näkyy jo nyt A-klinikkasäätiön ja Ensi- ja turvakotien liiton palveluissa. Päihteidenkäyttö perheissä.

Sydänliitto on huolissaan, että sydänsairaat eivät hakeudu hoitoon pelätessään koronatartuntaa. Myös monet muut sairaudet.

Kansanedustaja Matti Semi (vas.) on huolissaan tuomioistuinmaksujen vaikutuksista ihmisten oikeusturvaan. Sipilän hallitus.

Kirjailija Hannu Salama, 83, on huolissaan maapallon tilasta: ”Tärvelty niin, että ei täällä voi apinatkaan asua” Hannu Salama kokee, että sananvapautta on enemmän.

Poliisi tiedottaa olevansa huolissaan tulevasta vapusta. Poliisin mukaan etenkin nuorten tapaamiset isommissa porukoissa ovat.